Joulukalenteri, Joulukuun 18. päivä - Hyvää nimipäivää Aapo ja Rami!

 

 

Sivelen armaita kasvojasi,

poskesi pientä omenaa.

Siroja, kirkkaita kulmiasi

tukkaasi silkinruskeaa.

Nenääsi pientä ja lystikästä

- sinua ilman en elämästä

mitään saattaisi aavistaa.

Vain sinun luonasi rakkaani, pieni,

löysin kirkkaan selkeän tieni,

iloni yksinkertaisen.

Olen vain suojeleva syli.

Kasva kauas äitisi yli.

- Aale Tynni -



Eräs ystävä kysyi minulta muutama päivä sitten: mitä kalenterissa on huomenna? Vastasin, että ei aavistustakaan. En ole tehnyt sitä vielä. Näkee sitten illalla.

Iltaisin, kun olen saanut lapset nukkumaan, istahdan päivän töiden jälkeen koneen ääreen pienessä paniikissa ja rupean Googlaamaan.

Mitä? Ei harmainta aavistusta. Sydämessä on vain vakaa usko, että kyllä sieltä jotain löytyy. Joku aihe seuraavan päivän luukkuun. Ja joka kerta on löytynyt jotain. Jotain mikä puhutteli.

Eilen esikoinen tuli illalla viereen ja sanoi: "Äiti, mulla olis yks joulutoivomus jouluaatoksi. Voitaisko olla niin, ettei kenenkään tarvis mennä töihin?" Vähänkö iski. Ja lujaa.

Meillä ei ole jouluvalmisteluilla ja siivouksilla stressattu. Jos lapset haluavat syödä jouluna tortillaa ja nakkeja, niin heille se suotakoon. Meillä tehdään joulu lapsille ei aikuisille. Sattuneesta syystä on kuitenkin pitänyt painaa pitkää päivää ja kun on yrittänyt antaa sitä aikaa myös lapsille, on työpäivä monasti jatkunut pitkälle yöhön. Ja kylmä totuus on se, että 3 - 4 tunnin yöunilla tulee kiukkuisia äitejä.

Kun hetki sitten rupesin perinteiseen tapaan Googlaamaan seuraavan päivän joulukalenterin aiheita, ensimmäisenä eteen osui tämä. Johdatustako? Ehkä, en tiedä. Mutta ajatukseni ja taustan tuntien, uskon niin... Uskon myös, että juttu kolahtaa aika monelle muullekin.



 

 

Isä unohtaa, W. Livingston

Kuuntele, poikani: minä puhun tätä sinun maatessasi unessasi, toinen kätönen posken alle pusertuneena ja vaaleat kiharat takertuneina kostealle otsallesi. Olen hiipinyt huoneeseesi yksin. Juuri muutama minuutti sitten, kun istuin lukemassa sanomalehteäni, löi ylitseni tukahduttava tunnonvaivan aalto. Syyllisyydentuntoisena tulin vuoteesi ääreen.

Näin minä ajattelin, poikani: olin ollut äreä sinulle. Toruin sinua, kun pukeuduit kouluun mennäksesi, sen vuoksi että vain hiukan sutaisit kasvojasi pyyhkeellä. Läksytin sinua siksi, ettet ollut puhdistanut kenkiäsi. Huusin sinulle vihaisesti, kun viskasit joitakin kapistuksiasi lattialle.

Aamiaisella moitin sinua myös. Kaadoit juomaa pöydälle. Ahmit ruokaasi. Panit kyynärpääsi pöydälle. Levitit liian paksulti voita leivällesi. Ja kun läksit leikkimään ja minä riensin junalleni, niin sinä käännyit ja huiskutit kättäsi ja huusit: "Hei, hei, isä!" ja minä rypistin kulmiani ja sanoin vastaukseksi: "Oikaise hartiasi suoriksi!"

Sitten alkoi sama iltapäivällä uudelleen. Tullessani tietä pitkin huomasin sinut polvillasi kivikuulilla leikkimässä. Sukissasi oli reikiä. Nöyryytin sinua kaveriesi nähden marssittamalla sinut edelläni kotiin. "Sukat ovat kalliita ja jos sinun olisi ne ostettava, niin olisit varovaisempi!" Kuvittele poikani, että isä lausuu tuollaista.

Muistatko, kuinka myöhemmin, kun olin lukemassa, sinä tulit arkana sisään, ikään kuin loukkautunut katse silmissäsi? Kun vilkaisin lehteni ylitse äreissäni keskeytyksestä, niin sinä pysähdyit epäröiden ovelle. "Mitä olet vailla?" tiuskaisin minä.

Sinä et sanonut mitään, vaan syöksähdit rajusti poikki huoneen ja kiersit kätesi kaulaani, ja pienet käsivartesi jännittyivät hellyydestä, jonka Jumala oli istuttanut sydämeesi ja jota laiminlyöntikään ei kyennyt näivettämään. Ja samassa olit jo poissa, nousta kopisten portaita.

Niin, poikani, hetken kuluttua sanomalehti valahti käsistäni ja kivistävä pelästys valtasi minut. Mitä on tottumus tehnyt minulle? Tavaksi tullut moittiminen ja toruminen ? Se oli minun palkintoni sinulle siitä, että olet poika. Ei se johtunut siitä, etten rakastaisi sinua; se johtui siitä, että odotin liikoja nuoruudelta. Se johtui siitä, että mittasin sinua omien ikävuosieni mittapuulla.

Ja sinun luonteessasi oli kuitenkin niin paljon hyvää ja kaunista ja vilpitöntä. Sinun pikku sydämesi oli suuri kuin aamunkoitto kunnaiden yllä. Sen todisti tuo äkillinen mieleenjohtumasi syöksähtää sisään ja toivottaa minulle hyvää yötä sillä tavoin. Ei mikään muu merkitse mitään tänä iltana, poikani. Olen tullut vuoteesi viereen pimeässä ja olen häpeissäni.

Se on heikko sovitus; tiedän, ettet ymmärtäisi tällaisia asioita, jos sanoisin ne sinulle valveilla ollessasi. Mutta huomenna tahdon olla oikea isä! Tahdon olla kaverisi, kärsiä, kun sinä kärsit, ja nauraa, kun sinä naurat. Tahdon puraista kieltäni, kun kärsimättömät sanat pyrkivät suuhuni. Tahdon toistaa kuin pyhää kaavaa: "Hän on vain poika, vain pieni poika!"

Pelkään, että olen silmissäni kuvitellut sinua mieheksi. Kuitenkin, kun näen sinut nyt, poikani, kyyhöttämässä väsyneenä pikku sängyssäsi, ymmärrän, että olet pikku lapsi vielä. Eilen olit vielä äitisi sylissä, pää hänen olkaansa vasten.

Olen vaatinut liian paljon, liian paljon.


Niille, jotka laillani kiemurtelevat omantunnontuskissa ja päättivät (taas kerran) olla nalkuttamatta joka ikisestä olemattomasta asiasta on kalenterin luukussa jotain ihan uutta ihanuutta ;)

 

 

 

 

Viimeisimmät kommentit

Kirjoita uusi kommentti

  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Image CAPTCHA