Joulukuun 1. päivä - Hyvää nimipäivää Oskari!

 

 

Tänään on ollut monessa perheessä jännää. Aamulla on rynnätty sängystä joulukalenterin luo ja viimeinkin on saanut avata sen ensimmäisen luukun.

Joulukalenteri on mukava tapa valmistautua jouluun. Jokaiselle päivälle on oma luukkunsa, jonka saa avata ja jonka parissa voi jännittää ja arvailla, mitähän sieltä luukusta tällä kerralla löytyy.

Joulukalenteri on meille kaikille tuttu, mutta kuinka hyvin tunnet tämän perinteisen joulumielen tuojan?

Tiesitkö joulukalenterista tämän...


Joulukalenteri eli adventtikalenteri on adventin aikaan eli joulun odotukseen liittyvä esine, jonka avulla lasketaan päiviä jouluun.

Joulukalenterissa on 24 luukkua tai taskua, joita avataan yksi kerrallaan joka päivä joulukuun 1. päivästä jouluaattoon. Adventtikalenteri alkaa yleensä ensimmäisestä adventtisunnuntaista, joten joinakin vuosina ensimmäiset luukut ovat jo marraskuun puolella. Kalenterin tarkoitus on lievittää lasten jännitystä, joka muuten kohdistuisi pelkästään jouluaattoon, sekä tehdä konkreettisemmaksi joulun odotuksen ajanlasku.

Joulukalenteri on usein pahvinen kuva, jossa on jokaista päivää kohden avattava luukku, jonka takaa löytyy pieni kuva, ja joissain kalentereissa myös esimerkiksi makeinen tai pieni lelu. Kaupallisia versioita kalenterista on lukemattomia. Ensimmäiset suklaakalenterit tulivat Saksassa markkinoille vuonna 1958.

Ensimmäisen painetun adventtikalenterin toi markkinoille saksalainen Gerhard Lang -yhtiö vuonna 1904.


Adventtikalenterin toivat Suomeen partiolaiset, jotka edelleen myyvät kalentereita toimintansa rahoittamiseksi.

Tessi Fazer näki Ruotsissa kalenterin ja ehdotti, että Partiotytöt teettäisivät oman kalenterin. Ensimmäisen kalenterin suunnitteli Ulla von Wend ja se ilmestyi vuonna 1947.

Partiolaisten joulukalenteri täyttää tänä vuonna 65 vuotta ja on edelleen monelle se ainoa oikea joulukalenteri ja joulumielen tuoja.

Joulukalenteri on tuttu myös televisiosta. Erityisesti pohjoismaisilla julkisen palvelun televisiokanavilla on pitkä joulukalenteriohjelmien perinne.

Suomessakin television varsinaiset joulukalenteriohjelmat aloitettiin jo vuonna 1963 Tähystäjätontun seikkailuilla. Jo edellisenä vuonna television lastenohjelmissa seurattiin joulukuun päivien kulumista pahvikalentereiden tapaan.

TV 1:n lastenohjelmien toimituksen Joulukalentereita ovat olleet mm. Kylli-tädin joulukalenteri, Heinähattu ja Vilttitossu, Histamiini, Gommi ja Pommi sekä Vaapukkalan kaupungissa tapahtuvat, postimestari Olga P. Postisesta kertovat kalenterit.

Nykyisin Ylen Joulukalenterit ovat TV 2:n tuotantoa, Tonttu Toljanterin hahmo on tullut TV 2:n kalentereissa tunnetuksi.

Nykyisin joulukalenterin löytää myös internetistä.


Meillä kaikilla on omat joulukalenterimuistomme. Lelukaupan tädin lapsuuteen kuului Kylli-täti ja hänen piirtämänsä joulukalenteri. Lelukaupan tädin lasten yksi suosituimmista televisio joulukalentereista oli Yle TV2:n muutama vuosi sitten esittämä "Jeesus ja Josefine", tanskalainen joulukalenteri seikkailu.

Näin joulukuun 1. päivänä, ensimmäisen joulukalenterin luukun avaamisen kunniaksi lelukaupan joulukalenteri esittää nostalgia pläjäyksen "Joulukuun 1. päivä - Kylli-tädin joulukalenteri".

Ota lapset vierelle ja näytä, minkälaisia lastenohjelmat olivat silloin ennen. Tai istahda hetkeksi ihan itseksesi ja muistele aikaa, kun olit pieni ja sai avata sen ihan ensimmäisen luukun. Muistatko, miltä se tuntui?


Aikamatka menneeseen - lelukaupan joulukalenterin ykkösluukku tarjoaa: 

Joulukuun 1. päivä 1981 - Kylli-tädin joulukalenteri


 

 


Lähde:

Wikipedia, Joulukalenteri:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulukalenteri

Partiolaisten joulukalenteri - 65 vuotias joulumielen tuoja valloittaa edelleen sydämet:

http://www.partio.fi/partiolaisten-adventtikalenteri

 


Viimeisimmät kommentit

Kirjoita uusi kommentti

  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Image CAPTCHA