Joulukuun 21. päivä - Hyvää nimipäivää Tuomas, Tomi ja Tommi!

 

 

Ensi yönä, perjantain ja lauantain välisenä, on vuoden pisin yö. Tänään perjantaina päivä on lyhimmillään pohjoisella pallonpuoliskolla. Pohjoisen napapiirin pohjoispuolella aurinko ei nouse lainkaan. On talvipäivänseisaus.

Seisauksen tarkka hetki, eli se hetki, jolloin aurinko paistaa kohtisuoraan kohti Kauriin kääntöpiiriä, on Suomen aikaan klo 13.12.

Tänään juhlitaan valon voittoa pimeydestä. Talvipäivänseisaus on käänne kohti kevättä. Päivät alkavat tästä lähtien pidentyä ja vähän viivytellen, lämpötilat nousta. Talvi taittuu kevääseen ja pikku hiljaa tulee kesä.

 

Tämän päivän nimipäiväsankari, Tuomas, avaa joulunajan. Muinaiset suomalaiset eivät viettäneet joulua minään määrättynä päivänä, vaan kolme viikkoa kestävä joulunaika alkoi Tuomaan päivänä ja päättyi Nuutin päivänä. Tästä on peräisin sanonta: "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi."


Joulun voi aloittaa vanhalla lorulla:


Tule meille Tuomas kulta,

Tuopa joulu tullessas,

Olkikahlo kainalossas,

Oluttynnyri olallas,

Viinapottu povessas,

Pikarikin pivossas,

Juustot, kakut kainalossas!

Kyll´ sä meidän talon tunnet,

Musta risti portin päällä,

Kirjava kissa portin alla.

 

 

Ja koska se maailmanloppu ei sitten tullutkaan tänään (piti tulla aamulla klo 9.45 kertoi postimies), täytyy vissiin ruveta siivoamaan. Ihan vähän vaan. Pöyhiä villakoiria ja piilotella rojuja komeroihin. Jäälyhdyt on tehty, piparit leivottu. Hetki vielä, ja Tuomas voi tulla ja tuoda joulun.

 

Sytyttäkäähän kynttilä ihmiset - nujerretaan pimeys ja aloitetaan matka kohti kevättä.

Juhannukseen on enää - montako yötä?

 

 

 - auki myös maailmanlopun jälkeen...

Viimeisimmät kommentit

Kirjoita uusi kommentti

  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Image CAPTCHA