"Lapsi, jolla on hyvä itsetunto, asuu tyytyväisenä oman nahkansa sisällä. Hän hyväksyy itsensä sellaisena kuin on. Hän tietää mitä tekee ja saavuttaa tavoitteensa. Hän on varma, avoin ja tulee toimeen muiden kanssa. Hän luottaa omiin kykyihinsä ja ominaisuuksiinsa ja osaa kohdata myös puutteensa. Hänellä on taito nähdä itsensä myönteisenä kokonaisuutena, ja hän uskaltaa olla erilainen eikä ole muiden johdateltavissa. Lapsi, jolla on huono itsetunto, epäilee omia voimiaan ja kykyjään selviytyä haasteista. Itsetunto on kykyä kuunnella ja noudattaa omantunnon ääntä."

Kirjasta: "Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa" - Raisa Cacciatore, Erja Korteniemi-Poikela, Maarit Huovinen,

Syksyisin iskee aina joku hillitön itsensä kehittämisen ja uuden oppimisen vimma. Kirjastosta tulee raahattua kotiin jos jonkinlaisia terveellisen ruoan keittokirjoja ja Pilates oppaita, jos vaikka ne pysyviksi jääneet raskauskilot haihtuisivat itsekseen pois, kun kirjat makaavat olohuoneen pöydällä. Tämän vuoden intohimo ovat lapsiin ja kasvatukseen liittyvät kirjat. Pitkin vuotta on tullut kerättyä paperille kiinnostavien teosten nimiä siinä toivossa, että jostain löytyisi se aika, että voisi uppoutua nojatuoliin ja tempautua lasten kasvatuksen ihmeelliseen maailmaan. Jospa sitä onnistuisi jotenkin vielä korjaamaan kaikki tähän saakka tekemänsä kasvatusvirheet ja mokat:)

Siinä toivossa, intoa ja vimmaa täynnä, lainasin viime torstaina kirjastosta pari opusta, joiden toivon tekevän minusta sen viisaan ja lämpimän "pieni talo preerialla" -äidin, jota hartaasti ihailen ja joksi itse en koskaan pysty tulemaan. No, niin kauan kuin on elämää, on toivoakin! Läskit saavat tulevanakin talvena lämmittää lonkkia. Tänä syksynä nojatuolissa keskitytään lasten itsetunnon kehittämiseen ja tukemiseen:)

Kun esikoinen syntyi sitä tajusi ensimmäistä kertaa mitä rakkaus on ja sitä ymmärsi myös ihan eri pohjalta, mitä "pelko" tarkoittaa. Olihan sitä rakastanut ennenkin, mutta se rakkaus, jota tuntee esimerkiksi omaa puolisoa kohtaan on niin erilaista kuin se rakkaus, jota tuntee omaan lapseensa. Ja se pelko, jota oman lapsensa vuoksi tuntee, sitä ei voi verrata mihinkään aikaisemmin tuntemaansa. Se on jotain niin konkreettista ja valtavaa, että siinä meni koko oma ajatusmaailmakin aivan uusiin puihin. Tuli niin paljon uutta pelättävää, sellaista, mitä ei aikaisemmin ollut osannut edes ajatella. Ja kun lapset kasvoivat ja koulu alkoi, tulivat jälleen uudet pelot mukaan: kiusataanko koulussa, uskaltaako lapsi kieltäytyä tekemästä jotain typerää, jos kaverit painostavat ja pärjääkö se? Miten sitä osaisi kasvattaa lapsen niin, että hänen itsetuntonsa olisi niin hyvä, että hän tarvittaessa uskaltaisi sanoa: "Ei, minä en tee sitä, se on väärin!" Vaikka kuinka yrittää opettaa ja puhua, toisen puolesta ei kuitenkaan voi ajatella. Tämän takia hihkaisinkin riemusta, kun löysin kirjaston hyllyiltä kirjan, jonka lukemisesta olin haaveillut jo pitkään.

Raisa Cacciatore, Erja Korteniemi-Poikela ja Maarit Huovinen ovat kirjoittaneet upean kirjan "Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa", jota voin täysin sydämin suositella kaikille vanhemmille ja lasten parissa työskenteleville. Toivon mukaan syksyn edetessä kirjan vinkit ja neuvot iskostuvat päähän ja osaan antaa lapsilleni ne eväät, joiden avulla he pystyvät itse tekemään päätöksensä omien arvojensa mukaan ja uskaltavat olla rohkeita silloin kun tilanne sitä vaatii.

Mutta miten tätä itsetuntoa sitten voi kasvattaa ja kehittää? Ihan tavallisella elämällä: rajoilla, rakkaudella ja ennen kaikkea sillä että on läsnä. Ei olemalla paikalla vaan olemalla LÄSNÄ. Tähän me pystymme kaikki, eikä maksa mitään! Lisää neuvoja ja apua arjen tilanteisiin löytyy sitten kirjasta.

Aurinkoista ja kirpeää syksyä, yhdessäoloa ja niitä ihan tavallisia arjen hetkiä!

- Lelukaupan täti

Saa kommentoida ja keskustella :)