Esikoinen antoi tänään partiolupauksensa. Kotona oltiin opeteltu lupauksen teksti ulkoa, mutta kirjoitettiin se vielä varmuudeksi pienelle paperilapulle, jos vaikka sattuisi unohtumaan. Viime sekunneilla Akela opetti sitten vielä partiotervehdyksen. Sitä ei oltu ehditty opetella, kun aloitettiin partio vähän jälkijunassa vasta pari kuukautta sitten. Taipuivat ne sormet lopulta oikein vaikka vähän hankalaa olikin. Sitten tuli lupauksen vuoro. Siellä se seisoi, meidän esikoinen, toisen Sudenpennun kanssa koko Pikkukirkko kansan edessä ja Akela kysyi: "Sudenpennut, oletteko valmiit?" ja äiti ajatteli vain mielessään - nytkö jo, en vielä, vastahan se syntyi.

Partiolaiset etenevät polullaan askeleita pitkin. Samoja askeleita pitkin astelee myös pienen partiolaisen perhe. Askel askeleelta kasvetaan yhdessä lapsen kanssa. Se, että oppii antamaan vastuuta myös lapselle, ei olekaan niin helppoa. Oppia se, että ei tee kaikkea lapsen puolesta vaan antaa tälle mahdollisuuden oppia itse. Oppia luottamaan lapseen. Siihen, että lapsi pärjää, vaikka et olekaan koko ajan vieressä vahtimassa. Tärkeitä askeleita. Ja vaikeita! Pystyä olemaan läsnä, mutta kuitenkin tarpeeksi kaukana, jotta antaa lapselle mahdollisuuden itsenäistymiseen. Virheitä sattuu. Lapsille ja aikuisille. Ja hyvä niin. Virhettä parempaa opettajaa ei olekaan.

Onneksi meidän esikoisellamme on hyvä Akela ja Akelalla hyvä äiti, joka kulkee myös lauman mukana. On helpompi päästää "pentu" maailmalle, kun tietää, että vastassa on lauma, jonka jokainen jäsen on osa perhettä ja perheessä pidetään toisistaan huolta.

Niin kuin partiolaisten tervehdyksessäkin - peukku kahden sormen päällä, iso pitää huolta pienistä.